Alkaakohan puutarhan uusi lukukausi keväällä, kesällä, syksyllä vai talvella?

Elokuuhan tunnetaan siitä, että se on varsinaista sadonkorjuun aikaa. Kuitenkin sato on amatöörille ihan arpapeliä.

Syksymmällä sitten alkaa sipulien istutus, siementen talteen kerääminen, talvea kestämättömien juurakoiden ja sipulien maasta ylös kaivaminen ja varastointi talveksi.

Tavallaan kun olet saanut kylliksesi puutarhan hoidosta, niin alatkin jo kuitenkin suunnitella seuraavan kesän istutuksia, kukka ja kasvivalintoja, suunnitella mitä siemeniä kylvät ja koska.

Varhain kevät-talvella onkin sitten intopinkeenä siemenet purkeissa ja jännittyneenä odotetaan, sumutetaan ja vahdataan kippoja. Niitä on luonnollisesti joka pöytä, taso ja teline täynnä. Totuus tuppaa olemaan amatöörillä se, että suurin osa kuolee jo sirkkalehti vaiheessa. Se ei suinkaan haittaa. Ihanaa mennä taimiostoksille ja raijata selkä vääränä multaa. Multaa ei ole varmasti koskaan liikaa, ei ehkä edes tarpeeksi vaikka käytössä on jokasortin kompostoria ja lompakko.

Keväästä riittäisi paljon tarinaa. Se on varmasti pääosaesiintyjä puutarhan näyttämöllä. 

Kesällä odotetaan hermostuneesti satoa, tuleeko sitä? Entä kitkenkö, kastelenko, lannoitanko ja torjunko tuholaisia riittävästi?

Toivotetaan mm. leppäkertut tervetulleeksi, koska ne syöpöttelevät kirvoja. Ja kirvathan ovat puutarhassa tosi soosoo tyyppejä. Koska leppikset ovat niin haluttuja, niille voi rakennella tälläisiä pesiä, että he tulisivat ja jäisivät.

Tälläinen pesä on tehty humalasta, ei siis kännissä vaan humala köynnöksestä. Pyöritelty niitä oksia tolleen palloon ja annetaan kuivua. Sitten siihen sidotaan joku niin kaunis naru, et leppiskin on ihan et: WOUWWW! Ja ripustetaan puuhun. Siellä sitten pitäsi asua onnellinen leppäkerttu joka majastaan ulos hypähdelelssään menee nauttimaan kirvoja aamiaiseksi, lounaaksi, välipalaksi, iltapalaksi, yöpalaksi ja ihan muuten vaan. Mielellään oma leppis voisi kutsua muita leppis kavereitaan kylään ja tarjota heille seisovan pöydän puun lehdiltä, missä kirvat näyttelisivät buffetpöydän herkkuina.  Tämä leppäkertun lemmenpesä ja onnenonkalo on vielä kuivumisvaiheessa, eikä siellä ole vielä iloista kerttua.

Loppukesällä näky on hengästyttävä. Kukkapenkkien todelliset draamaqueenit eivät välitä vaikka välillä tulisi lokaa niskaan ja öisin paleltaisi. Heidän lehdistönsä loistaa kun muut ovat jo menneet.

Tomaattia saa elokuussa kerätä kassikaupalla pienestä kasvihuoneesta ja niitä onkin jakoon asti riittänyt. Riitti jo taimiakin jaettavaksi saakka. Lasten juhlissakin pienten kisailujen palkintoina oli tomaatin taimia. Tomaatin taimia sai ystävät ja sukulaiset pihoille ja parvekkeille. Ihme tyyppejä noi tomaatit. Niit vaan tulee.

Tomaateille pitää muistaa puhua hävyttömiä, jotta ne punastuvat. Jos siis kuulette orapihlaja-aidan takaa sellaista, että korvanne punertuvat, tiedätte vain sen, että puutarhuri on hommissaan.

Laitan silti kuvan kurkusta ja raaoista tomaateista, vaikakkin tomaatteja on tullut nähtyä jo ihan tarpeeksi, punaisenakin.

-Ansuli-