IMG_2442-normal.jpg

Heti alkuun on pakko huudella indoor gardenin vuoksi.

Se on kyllä mainio. Salaattiruukut pysyy runsaina ja tuoreina. Hamstereille siis taattu rapsakka ja tuore eine. Ja mulle silmän ilo ja ajatus monilajisesta salaattiannoksesta.

IMG_2443-normal.jpg

Ja sit jos haluaa, niin voi ajatella, että siinä on viherasetelma. Hyötykasviasetelma. Tai jotain muuta villiä. Niiku sisustus- ja ruokajuttu yhdessä 2 in 1. 

Talvisin, puutarhan hoidon sesongin ulkopuolella kaipaa vihreää ja elävää ympärilleen. Kerran kun ihminen on puutarhan hoidon makuun päässyt.

Sitten lupaamaani ruokabloggaukseen :)

IMG_2438-normal.jpg 

Koko kattaus by kirppis ja lasange pakastealtaasta. Älkää toki kipeyttäkö verkkokalvojanne, alkääkä antako ryppyisen pöytäliinan häiritä. Minä en silitä ikinä. Tähän ei ravistelu nyt tehonnut, koska oli livahtanut kuivausrumpuun.

Kirppiksiltä olen alkanut keräillä erilaisia vanhoja maisemalautasia, tai sitten muuten kiehtovia yksilöitä. Säästyn pitkäkestoiselta psykoterapialta siis shoppaamalla kirpputoreilla. Lapsena kun kotonani ei ollut kuin yksi kuviolautanen. Se on toki hyvässä tallessa, minulla.

Monikäyttöinen Grapponia päässyt jälleen kuvaan. Tulevaisuuden bloggaaja pilkkonut lakuja niihin jälkiruoaksi.

IMG_2439-normal.jpg

Toim. huom. Tulevaisuudenn bloggaaja jäi ilman jälkiruokaa, koska hänen mielestään pakastelasange oli niin epäilyttävän näköistä ettei sitä voinut edes maistaa.

Itse join sitten kapselikeittimellä plöräytetyn vanilija latten ja söin lakut myöhemmin.

IMG_2440-normal.jpg

-Ansuli-