Hell jeah!

Vuosi sitten keväällä onnistuin kasvattamaan about 20 jättikurpitsan, koristekurpitsan ja kesäkurpitsantaimea. Oli monen kokoista, väristä ja lajista variaatiota. Ja aika monta muunkin lajin ja rodun taimea...

Olin koko kevään suunnitellut mitä kaikkea sitten teen niille monille kymmenille kurpitsoille. Näin suorastaan sieluni silmin kuinka sullon avokätisesti satoa kaikille tutuille. Katselin valmiiksi reseptejä sadon säilömistä silmälläpitäen. Tämä suunnittelu ja haaveilu on mielestäni mielelle herkullisin osio puutarhahoidossa. Siihen liittyy  toivo kasvun ihmeestä ja siemenpussien takaosien tekstin lupaus runsaasta ja kauniista, sekä hyvin kasvavasta rehevästä sadosta. Into on huipussaan ja olo on energinen.Tässä vaiheessa ei ole tietoakaan kaiksita niistä uhkista ja vaivoista joita edessä vielä on matkalla mahtavaan satoon. Saati sitten siihen että hyötykasveista olisi jotain todellista hyötyä. Olen myös huomannut ettei sadonkorjuu itsessään tuota minulle mitään tyydytystä, puhumattakaan jatkokäsittelystä ja jalostamisesta pöytään.

 

Kasvun ihmeitä oli kaikki pöydät ja tasot täynnä, niin keittiössä kuin...

 

...lastenhuoneessa

Satoa ei kuitenkaan tullut yhden yhtä. Syitähän löytyi...

-yö pakkaset

-holtittoman sateinen kesä

-vähäinen auringonvalo 

-etanat ja lehtokotilot

-puutarhurin kokemattomuus

-savinen maaperä

ja ja ja ja...

Toisin kävi tänä vuonna. En saanut yhden yhtä taimea kasvamaan, mutta lahjoituksena sain kaksi taimea.

Puolihuolimattomasti länttäsin ne lehtikompostien päälle ja lähes poikkeuksetta unohdin kastella niitä. Molemmat tuottivat yhden kurpitsan. Ei niitä kyllä jättikurpitsoiksi voi kutsua (ei tod!), eikä niillä kilpailla, mutta satoa saatiin.

TJEU!

Noista saa tulevaisuuden bloggaaja tehdä piakkoin lyhdyt.

Lähikuva vielä, ihan ihailua ja ihmetystä varten!

-Ansuli-